Kirjoitan aika paljon siitä, miten anoreksia vaikuttaa tunne-elämään ja psyykkeeseen. Valitettavasti se vaikuttaa varsinkin pitkään jatkuessaan hyvin paljon myös fysiikkaan.
Sairastuessani ja sairauden alkuvaiheessa, kun lääkärikäynnin olivat pääsääntöisesti vain ja ainoastaan syömishäiriön hoitoa koskevia. En todellakaan voinut kuvitella, että voisin tehdä keholleni niin paljon hallaa, pitämällä kehoani aivan liian monta vuotta aliravittuna ja säästöliekillä.
Minulle puhuttiin kyllä hiusten ohenemisesta, kynsien katkeilusta ja hormonitoiminnan häiriintymisestä. Kuukautiset jäivät pois jo ennen syömishäiriöni diagnosointia ja vuoden jälkeen diagnoosista minulle todettiin alkava osteoporoosi. Kahden vuoden päästä lääkäri oli sitä mieltä, että olisi hyvin epätodennäköistä, että tulisin koskaan saamaan lapsia. Osastohoitojen aikana kärsin välillä vaihdevuosien tapaisista oireista, koska hormonitoimintani oli todella sekaisin ja sitä yritettiin saada korjaantumaan lääkkeillä. Nämä olivat kuitenkin hyvin yleisiä ongelmia anoreksiaa sairastavilla ja usein korjaantuvat painon normalisoituessa.
Kun olin sairastanut noin kuusi vuotta, sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Kehollani ei enää ollut mistä vähentää, joten sen oli pakko hidastaa aineenvaihduntaani. Varmasti jokaisen syömishäiriötä sairastavat painajainen, nyt ne kilot varmasti kertyisivät. Tuossa vaiheessa viimeistään olisi kuulunut antaa keholle sen tarvitsemia ravintoaineita ja alkaa syömään. Mutta ei, syömishäiriön ääni oli vieläkin liian vahva ja minä päätin kiristää ruokavaliota entisestään ja lisätä liikuntaa.
Vuoden verran ehdin elää jonkinmoista ”fitness elämää”, kunnes aloin kärsiä selittämättömistä selkäkivuista. Kaksi vuotta jatkoin kuitenkin salilla käymistä ”puolitehoilla”, mutta koska kivut pahenivat aina treenien jälkeen, oli pakko vähentää treenimääriä. Loppuvaiheilla treenasin enää vain jalkoja, mutta selkää poltti silti kaksi päivää treenin jälkeen ja nukkuminen oli lähes mahdotonta kipujen takia. Päätin, etten jatka jäsenyyttä ja opettelen kestämään paikallaan olemista ja liikkumattomuutta.
Kivut eivät kuitenkaan hävinneet mihinkään, itse asiassa ne pahenivat. Miten tämä nyt voi olla mahdollista? Enkö kärsi jo tarpeeksi siinä, etten pääse enää purkamaan ahdistusta liikuntaan?
Olen kärsinyt näistä samoista selkäkivuista kohta neljä vuotta, välillä ne ovat pahempia ja välillä helpottavat vähän. Neljän vuoden aikana on ollut myös muutama lähes täysin kivuton päivä. Nämä ovat olleet lomareissuilla, aina sellaisissa paikoissa, kun en ole kotona. Stressi on varmasti suurin tekijä näihin sietämättömiin kipuihin. Lohduttominta on se, etten tiedä miten saisin aivoni ”off asentoon” arjessa. Olen joutunut tyytymään ajatukseen, että sairastin 10 vuotta ja nyt sitten kärsin toisen 10 vuotta erilaisista jälkioireista. Mutta ainakaan entiseen en enää palaa, jos joku on varmaa, niin se on varmaa.