Olin kuitenkin jatkuvasti onneton, koska elämääni määrittivät syömishäiriön luomat säännöt. Halusin olla vapaa ja tiesin, ettei syömishäiriö koskaan antaisi minulle toivomaani vapautta. Päätin, että kokeilen jotain muuta, kokeilen haastaa sairauden sääntöjä ja katson muuttuisiko elämäni yhtään sellaiseksi, millaista toivoin sen olevan. Takana oli kuitenkin ajatus ”voinhan sitten palata takaisin syömishäiriöni syliin, jos elämä ilman sitä onkin vielä kamalampaa”.

Minulle suurimmat haasteet liittyivät kapeaan ja hyvin tarkkaan rajattuun ruokavaliooni, sekä liialliseen / pakonomaiseen liikuntaan. Yksin en olisi pystynyt tekemään muutoksia kumpaakaan. Kerron teille tässä tekstissä siitä, kuinka pääsin pikkuhiljaa eroon ruokailuun liittyvistä säännöistä. Huom. olen itsekin vielä puolivälissä matkaani.

Olin käynyt usean vuoden ravitsemusterapiassa, josta sain aina uuden ateriasuunnitelman. Tilanteeni ei ollut kuitenkaan parantunut sitä noudattamalla ja ikään kuin jumitin paikallani. Kerroin ravitsemusterapeutille, että haluan tehdä ruokavaliooni sellaisia muutoksia, että voisin reissata ja syödä edes vähän siihen tyyliin kuin ystäväni ja muut nuoret ympärilläni. Halusin eroon turvaruoistani, koska ne rajoittivat älyttömästi elämääni ja pitivät minua loukussa kotona.  

Ravitsemusterapeutille oma-aloitteisesti puhuminen ei todellakaan ollut helppoa, koska syömishäiriön ääni totta kai kielsi minua tekemästä mitään muutoksia kohti terveyttä. Olin vain niin kyllästynyt yksin kotona syömiseen, turvaruokieni kuskaamiseen ja oman pääni sisäisiin sääntöihin. Halusin, että voisin syödä samalla tavalla, kuin ystäväni. Tavoitteeni oli pystyä käydä piknikillä, ravintoloissa ja valita kouluruokalassa mitä tahansa ruokaa. Teimme muutoksia näitä tavoitteita tukien.

Alkuun muutokset olivat todella pieniä ja veivät paljon aikaa, että sain ne pysyviksi. Joillekin rajoittavaa ruokavaliota noudattavalle voi toimia se, että kaikki on sallittua mutta omalla kohdallani tämä vain lisäsi ahdistusta, enkä saanut tehtyä mitään muutoksia syömiseeni. Minulla toimi se, että joka kuukausi lisäsin pari uutta ruoka-ainetta mukaan ruokavaliooni. Tapasin avitsemusterapeuttia säännöllisesti ja joka kuukausi ruokavalioni muuttui sallivammaksi. Alkuun ahdistus oli suurta (jokaisen uuden ruoka-aineen kanssa) mutta päätin etten luovuta vaan kokeilen uutta ruokaa ainakin viisi kertaa. Samalla huomasin, että elämään tuli mukaan paljon uutta. Pystyin lähtemään kotoa pidemmäksi aikaa pois, tekemään joitakin reissuja, en tarvinnut turvapaikkaani (kotiani) enää niin paljoa. Puolen vuoden jälkeen pystyin syömään jo ulkona ja yksinäisyyskin helpotti, kun en enää joutunut lähtemään tapahtumista kotiin yksin suorittamaan syömistäni. Joka kerta uudet ruoka-aineet tuntuivat sallitummilta, kun huomasin etteivät ne tee minulle mitään pahaa, päinvastoin elämäni muuttui huomattavasti helpommaksi!

Maltti on valttia tässäkin. Minun on kokeiltava uusia ruokia useamman kerran, ennen kuin uskallan jättää pysyvästi ruokavalioon. Toistojen kautta joka kerta vain uudestaan ja uudestaan sairautta haastamalla säännöt ja rajoitukset pikkuhiljaa helpottavat. Täytyy vain jaksaa joka kerta pistää kampoihin syömishäiriölle ja tehdä sellaisia valintoja, mitä sairaus ei haluaisi sinun tekevän. Sairauden äänen tunnistaa kyllä helposti ”älä ota sitä”, ”et saa”, ”olet syönyt jo liikaa”… Alku on aina pahin, mutta sen jälkeen helpottaa. Uskalletaan haastaa ja voittaa se sairaus.