Laihdutuksen oli tarkoitus tapahtua tällä kertaa hyvin hitaasti syömällä ainoastaan kevyttä ja terveellistä ruokaa. Ns. elämäntilanteen tuomaa hyötyliikuntaa tuli harrastettua ainakin vähän lähes päivittäin, joten liikuntaa en lisännyt. Elämäntavat eivät kuitenkaan olleet terveelliset, sillä herkut korvasin päihteillä. Ruokailuvälit olivat usein pitkiä, mikä johti ahmimiseen ja vatsakipuihin. Ahmimisesta tuli syyllinen olo, jonka takia tuli oltua pitkään syömättä. Tämä kehä aiheutti usein vatsavaivoja ja itsetuhoisia ajatuksia. Yritin pienentää ruokailuvälejä, vaikka se oli välillä vaikeaa.

Sain lopulta tukea terapiasta ja halua parantua. Kaipasin tervettä ja vapaata elämää, joka ei ollut jatkuvaa suorittamista, sarja pettymyksiä ja haasteita sekä sosiaalisesti rajoittavaa ja täynnä kiellettyjä ruokia. Myöhemmin tilalle tuli rentoutta, itsemyötätuntoa, tyytyväisyyttä ja vapautta syödä milloin ja missä vain. Mitä vain allergioiden rajoissa. Miksi siis kehittelisin lisää rajoitteita, joita en tarvitse? Tätä onkin hyvä miettiä. Tuntuuko se tutulta tai turvalliselta? Voisiko uusista asioista tulla sellaisia?

Opin luottamaan kehoni viesteihin, sillä se ottaa aina takaisin sen minkä tarvitsee. Ennemmin tai myöhemmin. Syömishäiriötä sairastavalle tämä aiheuttaa ahdistusta, joka helpottuu toipumisen myötä. Ruokahaluni on toki edelleen vaihteleva ja eri asiat vaikuttavat siihen, mutta olen oppinut luottamaan kehoni viesteihin ja syömään ilman syyllisyydentuntoa silloin, kun ruoka maistuu. Uusia ruokia olen kokeillut pikkuhiljaa.

Tärkeää on ollut tasapainoon pyrkiminen muutenkin kuin ruokavalion osalta. Henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on opettanut itsemyötätuntoa. Tunnen itseni arvokkaaksi ja tiedän ansaitsevani hyvää. Hankin elämään mielekästä sisältöä ja minimoin suorittamisen. Karsin epämielekkään sisällön ja kuluttavat ihmissuhteet elämästä pois.

Seuraavaksi mietin paranemistani henkisellä ja fyysisellä tasolla.