Pihlaja: Joulu vai ei? - 27.11.2022

Olen itse niitä ihmisiä, joita joulun juhliminen ei arjessa kosketa. Silti joka paikasta tuleva joulumainostaminen ei voi olla vaikuttamatta minuun, varsinkin ruokapuhe. Ikävä kyllä, myös ylenpalttinen laihdutuskulttuurin vastustamiseen tähdätty puhe saattaa triggeröidä. Olen itse toipunut syömishäiriöstä, mutta joulun alla mm. herkuttelun sallimiseen kohdistuva puhe nostaa monenlaisia tunteita, triggeröi vanhaa rajoittamis- ja ahmimisimpulssia ja nostaa liikuntaan ennen kuulunutta ahdistusta. Mutta miksi näin?

Lapsuuteeni joulu kuului meilläkin, mutta sekulaarisena perhejuhlana, kristillinen sanoma kuului lähinnä isovanhempieni jouluun. Kasvaessani vanhempani kuitenkin jättivät joulun laittamisen aina vain vähemmälle. Joulu menetti merkitystään ja nuorena matkustelinkin usein ulkomaille joulun aikaan, jolloin koko joulu jäi ikään kuin välistä, katselin sitä ulkopuolelta. Aikuisena valitsin olla juhlimatta joulua lainkaan. Vuosi vuodelta kuitenkin Suomessa joulun odotukseen, ruokaan, koristeluun ja lahjoihin keskittyminen on alkanut aikaisemmin, kaupoissa näkyy joulukalentereita jo lokakuussa. Samoin puhe joulun ruokailujen sallivuudesta on alkanut vuosi vuodelta aiemmin. Ymmärrän hyvin sen juhlaruokailujen ahdistavuuden, vaikka ihminen ei edes sairastaisi syömishäiriötä. Epätervettä puhetta viljellään usein juhlaruokien äärellä, ja ansaitsemis- ja kompensointipuhe tulkitaan usein terveeksi itsestä huolehtimiseksi, vaikka se on puhetta, joka asuu syömishäiriöiden ytimessä.

mirva_jouluavaiei_1669534927jpg

Toisten juhlimisen ja sen aiheuttaman stressin ja kiireen, sekä erilaisen keho- ja ruokasuhteen ahdistuksen seuraaminen sivusta osuu myös itseen. Koen erilaista painetta osata sisustaa kotia, vaikka ei jouluksi, mutta kaikkia tulevia omia juhliamme varten. Näen ympärilläni paljon mainoksia hyvistä ruoista ja jälkiruoista, kaupat notkuvat joulusuklaata, ja toisaalta sosiaalisessa mediassa vastustetaan kulutusjuhlaa ja muistutetaan ”saat syödä herkkuja, mitään syötävää ei tarvitse ansaita”. Ja miten kauniita nämä viestit ovatkaan, miten hyvä niiden sanoma, niin minulle, joka katselen joulua ulkopuolelta, ne aiheuttavat isoja ristiriitoja. Joudun tarkemmin valikoimaan some-lukemistani myös niiden tilien osalta, jotka koko muun vuoden ajan tuottavat omaa hyvinvointiani tukevaa sisältöä, pyrin tekemään ostokseni jälleen kauppalistan kera samoin kuin toipumisen alussa välttääkseni vanhoja ahmimiseen tähtääviä heräteostoksia, sekä yritän tunnistaa erilaisia triggereitä, jotta seuraavana vuonna ehkä selviäisin helpommalla.

Toki me joulua juhlimattomat ihmisetkin juhlimme arjessamme, teemme juhlaruokia ja käymme läpi samoja tunteita kuin joulua juhlivat ihmiset omissa juhlissamme. Nämä tunteet ovat yleismaailmallisia, oli juhla sitten kristittyjen joulu tai sekulaarinen joulu, valmistujaisjuhlat, häät, lapsen syntymä, mikä tahansa. Kuitenkin Suomessa lähinnä joulu on useamman kuukauden mittainen ponnistus, eikä joulua juhlimattomalle ihmiselle ole paljon tilaa käydä läpi tuntemuksia siitä, millaista on elää täysin sen ns. joulun tekemisen ulkopuolella, vaan nekin tunteet otetaan usein vastaan nimikkeellä ”omannäköinen joulunaika”. Se tuntuu kurjalta ja ymmärtämättömältä, sillä emme elä mitään joulunaikaa, omannäköistä tai muunlaistakaan, vaikka yhteiskunta ympärillä niin valitsee tehdä.

Samoin triggeröityminen hyvien viestien tulvasta mm. jouluruokien syömisen sallivuudesta on hankala puheenaihe, koska enemmistölle sanoma on tärkeä muistutus. Mutta jos tunnette triggeröityvänne niistä, ette ole yksin. Myös hyvää tarkoittava mainonta vetää huomiota niihin asioihin, joita se yrittää korjata. Kun puhutaan juhlaruokien syömisen sallivuudesta, nostetaan väistämättä esiin tavalliseen arkeen yleensä kuulumattomia ruokaherkkuja. Kun puhutaan, miten ei tarvitse kompensoida esim. liikkumisella syödyistä juhlaruoista saatua energiaa, mieli tarttuu silti ajatukseen siitä, miten niinkin voisi tehdä. Ja kun tämä juhlanaika ei lähtökohtaisesti kosketa itseä, ei itsellä myöskään ole toimivia tapoja selviytyä joka puolelta tulevan ristiriitaisen informaatio- ja aistitulvan keskellä. Ei ole olemassa turvallisuutta tuottavia perinteitä koskien juuri tätä juhlanaikaa eikä loppuhuipentumaa juhlan merkeissä, ei tiettyjä päiviä, jolloin tehdään ja syödään jotain, ei ihmisiä, joiden puoleen kääntyä suunnitelmineen, vaan on itse pyrittävä säätelemään omia triggereitään päivittäin, kohdata yllättäviäkin tilanteita ja yrittää ymmärtää omaa reagointiaan ilman vertaistukea.

Mitä sitten voi tehdä? Parasta todella olisi löytää ihmisiä, jotka ymmärtävät omia tapojasi arjessa. Tämä saattaa olla hankalaa, eivätkä kaikki löydä sellaisia ihmisiä ympärilleen. Mutta asioista voi silti puhua. Puhuminen usein selkiyttää omia ajatuksia ja tunteita itselleen, vaikka kuulija ei jakaisi samaa näkökulmaa. Jos kuulija on muuten vastaanottavainen ja ymmärtäväinen, puhuminen omista hankaluuksista, tunteista, ahdistuksesta ja triggeröitymisestä laittaa asioita usein realistisempaan mittakaavaan, auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja voi antaa lohtua ja voimia arjessa selviytymiseen. On myös ihan sallittua tuntea turhautumista, ärtymystä, jopa vihaa! Tunteet eivät tee meille pahaa, vain me itse voimme, jos teemme itsellemme tai muille pahaa tunteen vallassa. Tunteista puhuminen auttaa, erilaiset keholliset tunteen säätelyharjoitukset auttavat, sekä tieto, että tunne menee kyllä ohi, vaikka emme tekisi mitään. Usein vasta tunteen ruokkiminen ajatuksilla vahvistaa ja pitkittää tunnetta. Joten kannustaisin kaikkia puhumaan turvalliselle ihmiselle tai taholle omista ajatuksista, tunteista ja haasteista.

Voimme jonkin verran vaikuttaa siihen mille altistumme arjessa, ja samoin on tämän joulun kanssa. Sitä ei kokonaan pakoon pääse, mutta omien valintojen kautta voimme minimoida sen näkymisen arjessamme. Oman arkensa voi myös pyrkiä suunnittelemaan etukäteen niin, ettei joulu kykene sitä liikaa heilauttamaan. Ruokalistoja voi suunnitella jo kuukausia etukäteen, omista mieliteoista voi koota jo hyvissä ajoin oman listansa ja toteuttaa niitä sopivalla aikataululla ja tavalla (esim. tehdä itse tai ostaa valmista), voi sopia tapaamisia ja muita menoja niin ettei kokisi jäävänsä yksin, kirjastosta voi lainata hyviä kirjoja, voi etsiä valmiiksi hyviä sarjoja tai elokuvia, päättää haluaako sisustaa jotenkin erityisesti talven ajaksi esim. hankkia kynttilöitä, yms. Tärkeintä mielestäni on se, ettei koe jäävänsä yksin omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa, ja pyytää apua, jos ajatukset synkistyvät tai syöminen kärsii.

Jos joulu ja jouluvalmistelut eivät kosketa juuri Sinua, mutta koet saavasi osasi siitä stressistä ja epäterveestä ruokapuheesta tai huomaat triggeröityväsi, kannustaisin Sinua puhumaan asiasta läheisten tai ammattilaisten kanssa. Yksi hyvä vaihtoehto on olla yhteydessä esim. Syömishäiriöliiton tukipuhelimeen, jossa vastaavat ihanat, ymmärtävät ammattilaiset. Hyvä idea voi myös olla laittaa ne hyvätkin some-tilit tauolle, jos niiden viestit alkavat triggeröidä tai nostavat muuten epämiellyttäviä tunteita tässä ajassa. Ymmärrettävästi joululla saattaa olla myös traumaattisia muistoja nostattavia vaikutuksia, jolloin itsestä huolen pitäminen on erityisen tärkeää ihan jokaiselle, juhli joulua tai ei. Ollaan lempeitä itsellemme ja toisillemme, yli perinteiden rajojen!