18.04.2018, 21:27

Vielä ei ole tullut toiveita, siitä mistä haluaisitte minun kirjoittavan, joten aloitetaan kyseenalaistamisesta. Avaan teille omien kokemuksieni pohjalta, kuinka kyseenalaistaminen on auttanut minua eteenpäin.

Syömisen kyseenalaistaminen voi kuulostaa monelta eri asialta, mutta tässä tapauksessa tarkoitan tervettä kyseenalaistamista. Sen pohtimista, ovatko ruokavalinnat omia vai sairauden sanelemia?

Olin uskotellut itselleni usean vuoden ajan, että minä en pidä tuosta, enkä varsinkaan tuosta. Rajasin ruokavalion niin tiukaksi, että arkisista tapahtumista ja elämästä ylipäätään tuli kovin hankalaa. En voinut matkustella, enkä tehdä mitään spontaaneja asioita, koska tärkeämpää oli aina pitää kiinni ruokailuun liittyvistä säännöistä, jotka olin itselleni luonut. KORJAUS: sairaus oli ne minulle luonut ja minä uskoin niiden olevan oma valintani.

Omalla kohdallani vaati todella monta vuotta, että uskalsin tehdä itse muutoksia ruokavaliooni. Sairaalakierteessä / kotilomilla vietetyt vuodet mentiin niin, että minulle mitattiin ruoka ja minä söin / jos en syönyt, lähdettiin aika pian takaisin sairaalaan. Seuraava steppi oli, että sain alkaa itse annostella (desilitran mitoilla) ruokaani. Siitä siirryttiin hahmottamiseen ja mitat jätetiin pois, mutta edelleen tukena oli usean vuoden ajan ravitsemusterapeutin laatima ateriasuunnitelma. Aina välillä mentiin ”takapakkia” ja palattiin edelliseen tapaan, jotta sain riittävästi ravintoa.

Ateriasuunnitelma oli ehdottomasti tietyssä vaiheessa tarpeellinen, koska ilman sitä en olisi uskaltanut syödä tarpeeksi. Kun vointi (noin viiden vuoden jälkeen) koheni, ateriasuunnitelma jätettiin pois ja söin itse mitä halusin / mitä uskalsin. Kävin painoseurannassa ja jos paino lähti laskuun, ateriasuunnitelma otettiin takaisin käyttöön.

En uskaltanut tehdä muutoksia, vaikka silloin tällöin olisin halunnutkin kokeilla jotain uutta ruokalajia, mutta sairaus ei vain kerta kaikkiaan antanut periksi. Ruokailu oli edelleen samanlaista, kuin ateriasuunnitelman kanssa, sillä ajattelin sen olevan turvallinen. En ollut valmis päästämään irti, koska tarvitsin sairauttani edelleen selvitäkseni kipeistä asioista, jotka olivat paljon syvemmällä.

Valitsetko oman vai syömishäiriön mielen mukaan?Jollain ihmeellä pääsin ammattikoulun viimeisellä luokalla työssäoppiin Englantiin. Lähdin sinne melkein suoraan taas yhden sairaalajakson jälkeen, mutta koska olin sairastanut jo sen verran pitkään, haluttiin kokeilla jotain ”vaihtoehtoa”. Tämä vaihtoehto oli yksi iso steppi, jolloin aloin kyseenalaistaa toimintaani.

Ensimmäinen viikko meni niin sanotusti vihkoon sekä syömisen että liikunnan suhteen ja jouduin käymään paikallisessa sairaalassa. Sain kepit, koska fysiikkani ei ollut kestänyt sellaista määrää kävelyä rannalla, mitä olin harrastanut. Tässä vaiheessa koin ns. jonkinlaisen pysähdyksen. Ajattelin, että minulla on kaksi vaihtoehtoa:

1.      Toimia ”tutulla” (sairauden haluamalla) tavalla ja todennäköisesti joutua takaisin Suomeen ennen työssäopin loppumista.

2.      Alkaa syömään uusia ruokia muiden kanssa ja pitää kiinni säännöllisestä syömisestä.

Valitsin vaihtoehdon kaksi. Päätin, että haluan viettää kaksi kuukautta ulkomailla ja tiesin, että sen eteen minun on syötävä ja hillittävä pakkoliikuntaa. Kerroin kahdelle läheisimmälle henkilölle pintapuolisesti haasteistani ja he ymmärsivät jollain tapaa. Minua helpotti huomata, etten ollut enää se ”epänormaali” ja ulkopuolinen tyttö, joka ei syö ikinä mitään. Istuin muiden kanssa ruokapöydässä ja söin heidän tekemiään ruokia. Ahdistus syömisestä ei tietenkään lähtenyt sormia napauttamalla, mutta muiden läsnäolo helpotti huomattavasti. Olin usean vuoden ajatellut, että syömishäiriö on ainut ”ystävä”, joka ei jätä minua. Tosi asia oli, että minulla ei ollut aitoja ystäviä / mahdollisuutta luoda luottamuksellisia ja kestäviä ystävyyssuhteita, koska syömishäiriö eristi minut sosiaalisista tilanteista, ainakin kaikista, joihin liittyi ruoka jollain tapaa.

Kun palasin Suomeen, painoni oli pysynyt tismalleen samoissa lukemissa kuin ennen lähtöä. Olin onnistunut syömään riittävästi ilman kenenkään käskemistä. Kokemus yhteenkuuluvuudesta ja rennommasta syömisestä kuitenkin unohtui nopeasti ja palasin kotona vanhoihin rutiineihin. Pidin painon juuri niissä lukemissa, että en joudu sairaalaan, mutta en myöskään voinut hyvin / sallinut itselleni mitään hyvää.

Parin vuoden päästä sain opiskelupaikan ja tuli aika muuttaa omilleen. Kummallinen sattuma, asunto löytyi vastapäätä nuorisopsykiatrianpoliklinikkaa, jossa olin käynyt hoidossa kolmen vuoden ajan. Joskus näin ikkunasta tuttuja hoitajia, mutta en enää kaivannut takaisin entiseen. Halu laihduttaa ei hävinnyt, mutta en halunnut menettää sitä kaikkea mitä olin jo saavuttanut.

Söin edelleen pääsääntöisesti omien / sairauden sääntöjen mukaan, mutta pikkuhiljaa aloin kokeilla uusia ruokia ja silloin tällöin jotain herkkujakin. Alkuun ahdistus nousi voimakkaasti, mutta pääsin puhumaan siitä joko terapiassa tai äitini kanssa.

Iso apu ruokavalion laajentamisessa oli ravitsemusterapeuttini kanssa tehtävän työn ansiota. Otimme aina pieniä steppejä ja kokeilin kuukauden aikana esimerkiksi kahta uutta ruokalajia. Huomasin, ettei mitään pahaa tapahdu ja itse asiassa elämästä tuli koko ajan helpompaa.

Samaan aikaan terapiassa aloimme päästä vähän syvemmälle asioissa ja tajusin, ettei syöminen koskaan ollut se ongelma. Syöminen / syömättömyys oli vain keino peittää pahaa oloa. Aloin kokea tunteita, joita en ollut aiemmin tunnistanut. Uskalsin kyseenalaistaa enemmän, en enää tarvinnut ravitsemusterapeuttia, vaan uskalsin aina silloin tällöin sallia itselleni jotain hyvää.

Voin kokemuksesta sanoa, että ensimmäisen askeleen ottaminen on aina vaikeinta. Kun vain jaksaa pitäytyä päättämällään tiellä, ahdistus helpottaa kyllä. Tarvitaan vain toistoja ja lisää toistoja.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Osumalaskuri: 546771
Created with Woo®
Copyright (c) Sisä-Suomen SYLI ry 2017, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän