24.04.2018, 18:18

Seuraavaksi puhutaan oman ammattivalinnan miettimisestä ja siitä voiko syömishäiriö ”nauttia” joistain ammateista. Omalla kohdallani minulle on tehnyt todella hyvää päästää irti kaikesta mihin vähänkin liittyy suorituskeskeisyys, kilpaileminen ja tietynlainen tehokkuus. Tämä voi olla toki vain vaihe, jonka tarvitsen parantuakseni kokonaan.

Olen työskennellyt myynnin parissa kohta 10 vuotta ja se on asia, minkä osaan hyvin. Olen aina saanut työnantajilta kehuja ja se on saanut minut tekemään vielä vähän enemmän ja yrittämään vielä vähän kovemmin. En missään nimessä tarkoita, että syömishäiriötä sairastava henkilö ei voisi työskennellä myynnin alalla / kilpailuhenkisessä ammatissa. Mutta jossain kohtaa on tärkeää kyseenalaistaa, miksi tällaista työtä tekee ja mitä siitä saa.

Mietin pitkään, että on todella tyhmää alkaa edes miettiä oikeita kiinnostuksen kohteitani, kun olen kohta kuusi vuotta opiskellut tiettyä alaa, ja työkokemustakin on yli viisi vuotta. Alkuun hylkäsin mielessäni pyörineet ajatukset unelmieni työpaikasta ja päätin palauttaa itseni takaisin maan pinnalle ja jatkaa vain eteenpäin.

Työskentelin koulun ohessa myynnillisissä promoottorin työtehtävissä. Työ tuntui alkuun mukavalta ja myynnit luistivat oikein hyvin. Tsemppasin itseni ”myyntimoodiin” takahuoneessa ja pidin sitä kestohymyä aina sen seitsemän tuntia yllä. Kotiin lähdin aina fiiliksillä, että ihan hyvin meni mutta ensi kerralla painetaan kovempaa.

Noin puoli vuotta sitten ständille meneminen ei enää saanut samanlaisia fiiliksiä aikaan ja myynnit alkoivat laskea. Oikeastaan minua ei kamalasti huolestuttanut, koska työstä oli tullut kovin vastemielistä. Mitä enemmän löysin (terapian avulla) itseäni, sitä enemmän uskalsin antaa itseni haaveilla työn lopettamisesta. Ständillä seisomisesta tuli joka kerta vain vastemielisempää. Joka kerta piti meikata ja näyttää edustavalta. Samaan aikaan kun yritin opetella hyväksymään itseni. Puhuin paljon ulkonäkökeskeisyyttä vastaan ja sitten raahasin itseni aina lauantaisin ständille seisomaan korkokengissä. Jokin ei täsmännyt ja ahdistus vain lisääntyi aina, kun työvuoroon oli lähdettävä.

Mietin melkein vuoden ajan, ennen kuin tein päätöksen lopettaa työt. Kun viimeinen työpäivä oli ohi ja tiesin, ettei minun tarvitse palata, ellen halua, helpotus oli todella suuri. Olen lapsuudesta asti kokenut riittämättömyyden tunnetta ja pyrkinyt täydellisyyteen. Kumpikin tunne vain voimistui näissä myynnillisissä promohommissa. Onneksi uskalsin kyseenalaistaa ja lopetin.

On hyvin helppoa mennä ikään kuin putkeen, jossa vain suorittaa elämäänsä. Ei tarvitse miettiä vaikeita asioita, kun on niin kiire vain paahtaa eteenpäin. Kun mietin elämääni taaksepäin, en muista paljoakaan. En ollut pysähtynyt vuosiin, olin vain tehnyt asioita koska ne ”täytyy hoitaa”. Tämä muistamattomuus pelästytti minut. Nyt opettelen pysähtymään pikkuhiljaa ja muistankin huomattavasti paremmin, kun en elä ”pikajuoksuradalla” jatkuvasti.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Osumalaskuri: 483744
Created with Woo®
Copyright (c) Sisä-Suomen SYLI ry 2017, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän