28.01.2017, 22:11

24.-25.1.2017 pidettiin Helsingissä viidennet valtakunnalliset Syömishäiriöpäivät. Tällä kertaa aiheena oli rinnakkaisdiagnoosien ja liitännäisoireiden huomioiminen hoidossa ja niin sanotut ”hankalat tapaukset”. Sellaiseksi olivat valikoituneet poikien ja miesten syömishäiriöt sekä BED, sillä näiden tunnistaminen on edelleen terveydenhuollossa puutteellista. Päiville oli saapunut runsaasti osallistujia ympäri Suomea niin julkisen kuin yksityisenkin sairaanhoidon, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon kuin kolmannen sektorin toimijoidenkin keskuudesta.

Rinnakkaisdiagnooseilla tarkoitetaan syömishäiriön yhteydessä jotain muuta mielenterveyden häiriötä, tavallisimmin masennusta, pakko-oireista häiriötä tai persoonallisuushäiriötä. Kaksoisdiagnoosista puhutaan, kun henkilöllä on päihderiippuvuus ja syömishäiriö (tai joku muu merkittävä mielenterveyden häiriö).

Rinnakkaisdiagnoosit ovat huomattavan yleisiä. Syömishäiriön takia osastohoidossa olevilla masennusta esiintyy yli 90 %:lla. Pakko-oireita esiintyy rajoittavassa anoreksiassa 29 %:lla ja ahmimis-tyhjentäytymistyyppisessä anoreksiassa jotakuinkin saman verran. Itsensä vahingoittamista esiintyy rajoittavaa anoreksiaa sairastavilla neljällä kymmenestä, ja bulimiassa sekä epätyypillisessä syömishäiriössä (EDNOS) noin kolmasosalla. Puolella näistä itsensä vahingoittaminen on alkanut vasta syömishäiriödiagnoosin jälkeen. Neljäsosa nuorista syömishäiriötä sairastavista käyttää alkoholia haitallisessa määrin, ja ylipäänsä syömishäiriötä sairastavan riski ongelmakäyttöön on suurempi (jopa kaksinkertainen anoreksiaa ja bulimiaa sairastavilla) kuin normiväestössä. Riski säilyy syömishäiriön paranemisen jälkeenkin.

Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier kertoi luennossaan, miten syömishäiriön oireet muistuttavat huomattavasti muita mielenterveyden ongelmia. Syömishäiriöt ovatkin ”suuria imitaattoreita”, piiloutuen milloin minkäkin oirekuvan taakse. Useinhan sairastunut vielä kieltää syömiseen ja ruokaan liittyvät oireet, sillä ne koetaan häpeällisinä ja vähemmän hyväksyttävinä kuin esimerkiksi masennus – ei ihme että tunnistaminen voi olla hankalaa! Ns. Minnesota-tutkimuksessa 1940-luvulla fyysisesti ja psyykkisesti terveitä nuoria miehiä nälkiinnytettiin puolen vuoden ajan, ja sitten seurattiin heidän toipumistaan. Nämä vapaaehtoiset koehenkilöt alkoivat nälkiintyessään ilmentää samanlaisia oireita, kuin mitä anoreksiaan sairastuneilla esiintyy: mm. impulsiivisuutta, ärtyisyyttä, epäsosiaalisuutta ja eristäytymistä, uusien tilanteiden pelkoa, rituaalisen käyttäytymisen lisääntymistä, ruokafobioita ja jatkuvaa ruuan ajattelemista sekä stressiherkkyyttä. Nämä muutokset vaikuttivat persoonallisuuden muutoksilta, vaikka johtuivat puhtaasti aliravitsemuksesta. Esimerkiksi masennuksen, pakko-oireisen häiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön diagnostisista kriteereistä moni menee päällekkäin syömishäiriökäyttäytymisen kanssa. Nälkiintyneenä henkilö käyttäytyy, tuntee ja ajattelee tavalla, joka ei ole hänelle muissa olosuhteissa lainkaan tyypillistä. Huomattavaa on, että henkilön BMI (paino suhteessa pituuteen) ei auta nälkiintymisvaikutuksen arvioinnissa; myös normaali- tai ylipainoisella henkilöllä voi olla aliravitsemustila esim. hiljan tapahtuneen laihdutuksen, tyhjentäytymiskäyttäytymisen tai yksipuolisen rajoitetun ruokavalion takia, vaikka painoindeksi ei olisikaan matala. Charpentierin kertoman mukaan potilaan väliaikainen (nälkiintymisen aiheuttama) tila ja pysyvä ominaisuus menevät helposti sekaisin; olennaista onkin tarkastella, onko nykyinen käytösmalli ollut potilaalla aina. Syömishäiriön akuutissa vaiheessa rinnakkaisdiagnoosien tekemistä kannattaisi välttää virhediagnoosien välttämiseksi, potilaan mieliala ja olosuhteet tulisi ottaa huomioon ja kerätä tietoa useammalta taholta (potilaan lisäksi mm. läheiset ja aiempi hoitotaho).

Mitä rinnakkais- tai kaksoisdiagnoosi sitten tarkoittaa sairastuneen kannalta? Syömishäiriön oireet ovat usein vaikeampia (esim. itsetuhoisuus). Toipuminen on hankalampaa ja hitaampaa. Kuolleisuusriski ei-luonnollisiin syihin (itsemurhat, päihteiden liikakäyttö, onnettomuudet) rinnakkais- tai kaksoisdiagnoosin omaavalla anoreksiaa sairastavalla on jopa 18 kertaa korkeampi kuin verrokkiväestöllä, luonnollisiinkin syihin viisinkertainen. Tilanne vaatii hoidolta enemmän panostusta eli on siis kalliimpaa. Hoitotulokset ovat kuitenkin hyviä, ja hoitoon kannattaa viime vuonna julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan panostaa. Avainasemassa on tilanteen tunnistaminen, siihen ajoissa puuttuminen ja oikea hoidon valinta.

Miten kahteen yhtäaikaiseen mielenterveyden häiriöön sairastunutta sitten pitäisi hoitaa? Charpentierin mukaan sairastunutta ei voi ”pilkkoa osiin” ja hoitaa vain yhtä asiaa kerrallaan. Ihminen tulisi ottaa kokonaisuutena. Usein joudutaan tarttumaan useampaan asiaan (tunteiden säätelyyn, syömishäiriön haastamiseen esim. ruokamääriä lisäämällä ja tyhjentäytymiskäyttäytyminen lopettamalla sekä ihmissuhteisiin) samanaikaisesti. Pitäisi tarkastella, mikä potilaan sen hetkisistä oireista on vammauttavin, ja aloittaa siitä ottaen huomioon oireen taustalla olevat tekijät laaja-alaisesti. Mikäli ravitsemustila on kovin huono, on ensisijaista aloittaa syömishäiriöoireista fyysisten vaurioiden välttämiseksi.

Helsingin yliopiston apulaisprofessori Anna Keski-Rahkosen mukaan kaksoisdiagnoosi (päihdeongelma + merkittävä mielenterveyden häiriö) on erittäin tavallinen; näin vajaalla puolella alkoholiongelmaisista ja vielä useammalla huumeiden käyttäjällä. Päihdeongelmasta kärsivät syömishäiriötä sairastavat jäävät helposti ilman apua. Jopa 35%:lla päihteitä käyttävistä naisista esiintyy myös häiriintynyttä syömistä, mutta syömishäiriödiagnoosia ei ole. Perinteisesti mielenterveyspuoli ei ole halunnut hoitaa päihdeongelmaista, vaan on ajateltu, että päihdeongelman hoito on ensisijainen. Tämä käsitys saattaa kuitenkin huomattavasti vaikeuttaa päihteistä eroon pääsemistä. Faktat ovat, että kaksoisdiagnoosipotilaat muodostavat merkittävän osan mielenterveyspalveluiden tarvitsijoista, ja kaksoisdiagnoosi heikentää potilaan ennustetta vaatien siksi erityistä panostusta. Keski-Rahkonen esittikin modernin tavan organisoida hoito; enenevässä määrin pitäisi pyrkiä integroituun hoitoon, jossa sama hoitotaho hoitaa kaikkia ongelmia samanaikaisesti.

Mutta miten ihmeessä integroitu hoito sitten onnistuisi? Eikö se ole aivan liian hankalaa? Ei suinkaan, edellä mainitut asiantuntijat esittivät, syömishäiriöiden ja rinnakkaisdiagnoosien hoidossa voidaan käyttää samoja hyviksi havaittuja menetelmiä! Eri mielenterveysongelmien hyväksi havaittuja hoitoskeemoja voi hyödyntää silloinkin, kun kyseessä on tuplaongelma. Toipumiseen johtaviin muutoksiin kannustetaan psykoedukaatiolla ja motivoivalla keskustelulla - viimeksi mainittu perinteinen päihdehoidon lähestymistapa toimii erinomaisesti myös syömishäiriöissä. Hoitohenkilön kärsivällinen, turvallinen ja empaattinen suhtautuminen opettaa sairastuneelle kokemuksellisesti, etteivät tunteet riko ketään ja hänkin on hyväksyttävä persoona. Mitä vaikeammin sairas henkilö on, sitä tärkeämpää onkin, miten hänet kohdataan. Monet toipumista edistävät asiat ovat taitoja, joita voi opetella, kuten oirekäyttäytymistä laukaisevien tekijöiden tunnistaminen, rentoutuminen ja sekä tunteiden säätelytaidot. Omaan työkalupakkiin voi lisäillä pikkuhiljaa uusia keinoja (kuten vaikkapa hankalien tilanteiden kohtaamisen harjoitteluun tarkoitettu visualisointi). Kaikki tämä edellyttää hoitohenkilöltä avoimuutta, uteliaisuutta ja halua kehittyä omassa työssään.

Erityisesti Syömishäiriöpäivistä mieleen jäi asiantuntijaluennoitsijoiden sanoma, ettei missään tapauksessa pidä pelätä tilannetta, jossa potilaalla on syömishäiriön lisäksi toinen (tai jopa useampi) mielenterveys- tai päihdediagnoosi. Niissä esiintyvät ongelmat ovat pääsääntöisesti hyvin samansuuntaisia, ja hoituvat samoin keinoin. Toivosta ei pitäisi koskaan luopua, sen ylläpito on yksi hoitotahon tärkeimmistä tehtävistä!

Vielä loppuun parhaat lausahdukset:

”Ei ole vain potilaan ongelma, jos hänellä ei ole motivaatiota hoitoon. Se on hoitohenkilön ongelma, ja hänen tehtävänsä motivaation herättely!”Katarina Meskanen, psykologi HYKSin Syömishäiriöyksiköstä

”Eihän tämä ole ihmisen kohtaamista kummempaa!”, Silja Dimitroff, kognitiivinen psykoterapeutti Oulusta

 

Syömishäiriöpäiviltä raportoi

Reita Nyberg,

Sisä-Suomen SYLI ry:n hallitus


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Osumalaskuri: 372326
Created with Woo®
Copyright (c) Sisä-Suomen SYLI ry 2017, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän