16.04.2018, 07:43

Olen 23-vuotias opiskelija, työssäkävijä, sekä kuntoutuja. Olen tehnyt aina paljon töitä ja työhistoriaani kuuluu yli 15 eri työpaikkaa. Samalla olen sairastanut 10 vuotta anoreksiaa / laihuushäiriötä. En ole oikein koskaan osannut laittaa omaa hyvinvointiani ykköseksi ja olen paennut haavojani pakonomaiseen tekemiseen ja suorittamiseen, joiden avulla olen tavallaan siirtänyt parantumistani aina vain eteenpäin. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin ”herännyt” ja kyllästynyt suorittamaan ja voimaan pahoin.

MinttuTästä lähtikin valtava ajatusten työstäminen terapiassa. Uskalsin alkaa kyseenalaistaa toimintaani ja sitä kuka sitä ohjaa. Pikkuhiljaa ratkaisukeskeisen terapian avulla olen uskaltanut myös rajata pois elämästäni esimerkiksi sellaisia ihmisiä, jotka vaativat minulta jatkuvasti asioita. Myös omien arvojen määrittäminen auttoi minua jättämään paljon haitallisia asioita pois elämästäni.

Samaan aikaan (noin vuosi sitten) aloitin Sisä-Suomen sylillä vapaaehtoistoiminnassa. Sain huomata sen, kuinka paljon enemmän saan siitä, että voin auttaa muita samojen asioiden kanssa painivia, kun vain tehdä jotain työtä sata lasissa saamatta siitä edes kiitosta.

Paranemisprosessini on edelleen kesken, mutta voin jo huomattavasti paremmin ja koen olevani valmis avaamaan sairauden vähemmän puhuttuja puolia. Kun itse sairastuin 2008, luin paljon kirjoja ja lehtijuttuja syömishäiriöistä ja yritin saada ymmärrystä käytökseeni niiden kautta.

Hyvin iso osa kirjallisuudesta kertoo kuitenkin vain fyysisistä oireista ja blogeissa on paljon haitallista vertailua, joka pahentaa sairastuneen olotilaa entisestään. Kaipasin jotain, johon voisin samaistua, jotain jolla olisi ”kasvot”.

Sain hienon tilaisuuden kirjoittaa tätä Sisä-Suomen SYLI:n blogia ja aion avata tänne aiheita, joista puhutaan mielestäni aivan liian vähän. Totta kai haluan kirjoittaa aiheista, joita te mietitte, joten laittakaa rohkeasti minulle viestiä aiheista, joista haluatte kuulla.

Laittakaa rohkeasti minulle sähköpostia (aiheista, tai mistä tahansa muustakin) osoitteeseen: minttu.kylmalahti@gmail.com 


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Osumalaskuri: 372334
Created with Woo®
Copyright (c) Sisä-Suomen SYLI ry 2017, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän