Syömishäiriöiden tyypit ja yleisyys
Syömishäiriöt ovat yllättävän yleisiä. Suomalaisessa väestötutkimuksessa on arvioitu, että jopa joka kymmenes tyttö kärsii syömishäiriön oireita nuoruusikänsä aikana.
Tunnetuimpia syömishäiriöitä ovat anoreksia eli laihuushäiriö ja bulimia eli ahmimishäiriö sekä niiden epätyypilliset muodot, vaikkakaan ne eivät ole väestötasolla yleisimpiä syömishäiriöitä.
Yleisin syömishäiriön muoto on BED (binge eating disorder eli ahmintahäiriö), johon kuuluu ahmimista, mutta syödystä ruuasta ei bulimian tavoin yritetä päästä eroon. Seurauksena on yleensä painonnousu ja pitkän ajan kuluessa usein myös ylipaino. Ahmintahäiriön elämänaikainen esiintyvyys on naisilla 1,9–3,5 % ja miehillä 0,3–2,0 %.
Anoreksia ja epätyypillinen laihuushäiriö ilmenevät syömisen välttämisenä ja säännöstelynä, jota seuraa usein voimakaskin laihtuminen. Tyypillistä on lihomisen pelko; sairastava asettaa itselleen epärealistisen alhaisen painotavoitteen, ja näkee itsensä lihavampana kuin onkaan. Ruokavalio kapeutuu koostuen vähäenergisistä ruoka-aineista, ja runsaskaloriset ruuat pelottavat sairastunutta. Anoreksiasta voidaan usein erottaa kaksi alatyyppiä: rajoittava anoreksia, jossa saadun energiamäärän rajoittaminen ja kuluttaminen pakonomaisesti liikkumalla on keskeistä, sekä ahmimis-tyhjentäytymis -tyyppinen anoreksia, jossa rajoittamisen lisäksi saattaa esiintyä ahmimista, mutta saadusta energiasta pyritään pääsemään eroon esimerkiksi oksentamalla. Suomalaisnaisista 2,2 %:n ja suomalaismiehistä 0,24 %:n on arvioitu sairastavan laihuushäiriötä 30 vuoden ikään mennessä.
Bulimiassa ja epätyypillisessä ahmimishäiriössä keskeisenä oireena ovat toistuvat ahmimiskohtaukset, jolloin tunne syömisen hallinnasta katoaa. Ajattelua hallitsee syöminen ja voimakas halu syödä, kuitenkin sairastunut pelkää lihomista. Kohtauksen jälkeen ruoasta pyritään ”hankkiutumaan eroon” esimerkiksi oksentamalla tai ulostuslääkkeillä. Bulimian elämänikäiseksi esiintyvyydeksi on arvioitu naisilla 0,9-1,5 % ja miehillä 0,1-0,5 %.
Muita epätyypillisiä syömishäiriöitä tai häiriintyneen syömiskäyttäytymisen muotoja ovat mm. ortoreksia ja ARFID .
Ortoreksia ilmenee pakonomaisena tarpeena syödä mahdollisimman terveellisesti, mikä johtaa usein varsin kapeaan ja rajoittavaan ruokavalioon, joka on jokaisella ortoreksiasta kärsivällä omanlaisensa. Usein siitä karsiutuvat pois kokonaiset ruokaryhmät kuten rasvat, hiilihydraatit tai prosessoidut elintarvikkeet. Ortoreksiasta kärsivä kokee itsensä usein paremmaksi kuin muut, jotka syövät hänen näkemyksensä mukaan epäterveellisesti. Usein ortoreksian piirteitä esiintyy yhdessä muiden syömishäiriöiden kanssa, ja se voi riittämättömän energiansaannin takia johtaa anoreksiaan.
ARFID (avoidant restrictive food intake disorder) eli "välttävä/rajoittava syömisen häiriö" on tilanne, jossa henkilö ei pysty iänmukaisesti ylläpitämään riittävää ravitsemustilaa. Sairastunut on saattanut varhaisesta lapsuudesta asti ollut hyvin valikoiva syöjä. Tavallisesta lapsen epäluulosta uusia ruokia kohtaan tilanteen erottaa kuitenkin se, että kelpaavien ruokien ja ruoka-aineiden valikoima on sekä tyypiltään ja valikoimaltaan hyvin suppea. Uusiin tai uudella tavalla valmistettuihin ruokiin liittyy voimakasta pelkoa. Välttely saattaa liittyä siihen miltä ruoka näyttää, maistuu tai tuntuu suussa (aistiyliherkkyys). Myös aiemmin koettu epämiellyttävä tapahtuma ruokailun/syömisen yhteydessä - esimerkiksi ruuan vetäminen väärään kurkkuun, oksentaminen tms - voi laukaista oireilun. Henkilö ei kuitenkaan pelkää lihomista, mikä erottaa ARFID:in esimerkiksi anoreksiasta. Häiriintynyt syöminen häiritsee lapsen tai nuoren fyysistä ja sosiaalista kehitystä, johtaa alipainoisuuteen ja on saattanut jatkua vuosia. ARFID:sta kärsivät ovat keskimäärin nuorempia kuin anoreksiaan tai bulimiaan sairastuneet. Sairastuneista jopa kolmasosa on poikia, mikä on selkeästi suurempi osuus kuin anoreksiassa tai bulimiassa.