Olen itse niitä ihmisiä, joita joulun juhliminen ei arjessa kosketa. Silti joka paikasta tuleva joulumainostaminen ei voi olla vaikuttamatta minuun, varsinkin ruokapuhe. Ikävä kyllä, myös ylenpalttinen laihdutuskulttuurin vastustamiseen tähdätty puhe saattaa triggeröidä. Olen itse toipunut syömishäiriöstä, mutta joulun alla mm. herkuttelun sallimiseen kohdistuva puhe nostaa monenlaisia tunteita, triggeröi vanhaa rajoittamis- ja ahmimisimpulssia ja nostaa liikuntaan ennen kuulunutta ahdistusta. Mutta miksi näin?

Seuraavana kerron syömishäiriöstä parantumisen fyysisestä puolesta omakohtaisesti. Tähän liittyvät syömishäiriön aiheuttamat fyysiset vauriot, erityisruokavaliot, näläntunteen tunnistaminen ja kehotietoisuus.

Syömishäiriöstä ei tarvitse parantua hetkessä. Parantuminen on monivaiheista. Rauhassa etenemällä hoitoon on helpompi sitoutua ja saada sille vastetta. Jokainen toipumisprosessi on yksilöllinen ja takapakkeja yleensä tulee, mutta niistä huolimatta voi edetä paranemisessa. Tukea kannattaa hakea ja ottaa vastaan. 

Viimeinen syömishäiriökausi tapahtui, kun olin kiireinen ja uupunut eikä aikaa hyville asioille juuri jäänyt. Laihdutus toi tunnetta siitä, että saavuttaa ja on hyvä edes jossakin. Kuitenkin syömisen tai liikunnan jatkuva miettiminen lisäsi uupumusta ja kiirettä.

Tämä on minun matkani syömishäiriön kanssa, joka alkoi noin 15 vuotta sitten 14–15-vuotiaana monien muiden ongelmien myötä. Olin masentunut ja ahdistunut. Itseinho ja kehoviha olivat suuria. En kuitenkaan ihannoinut laihuutta, joten miksi sairastuin ja aloin laihduttaa, vaikka tarvetta ei ollut?

Lähes kaikissa lukemissani teksteissä syömishäiriöstä puhuttaessa keskitytään joko sairastavaan, tai läheiseen. Mutta entä jos on molempia? Miten voi turvata oman toipumisensa, jos oma lapsi sairastaa syömishäiriötä? Voiko edes tukea omaa lasta, jos itse ei ole vielä toipunut? Entä onko se syömishäiriötä sairastavan vanhemman vika, että lapsikin sairastui?

Omassa nuoruudessani en tiennyt mitä vertaistuki on. Aikuisenakaan en osannut mieltää vertaistukea tarpeelliseksi, itselleni tai kenellekään ehkä päihdepuolta lukuun ottamatta. Mieleeni nousi aiheesta lähinnä addiktioiden hoitoon tarkoitetut, kolmannen sektorin tapaamiset. Myöhemmin, tutustuessani lähemmin vertaistukeen ja sen monimuotoisuuteen, sain itsekin kokea millaista on saada aitoa vertaistukea, miten vertaistuki auttaa, ja miten se eroaa ammattiavusta.

Kun avaan Instagramini, näen mainoksia ja ehkä seuraamieni tilien mietelauseita, esim. ”Tukea on tarjolla”, tai joku ehkä mainostaa: ”Hae apua masennukseen”. Tukea ja apua tarjolla vähän kaikkeen; mielenterveyden häiriöihin, fyysisiin ongelmiin ja syömishäiriöön. Mutta mitä se apu ja tuki pitää sisällään? Millaista tukea on tarjolla syömishäiriöön?